tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vapun vieton järjestys selkeni eilen illalla, kun Silakka päätti aloitella vapunvieton hyvissä ajoin ja nostaa kunnon vappukuumeen. Tänään neiti onkin sitten ollut melkoinen nuhanenä ja lämpökin nousi illan tullen. Se ei tosin kamalasti ole tahtia haitannut. Jos nokka vuotaa, niistetään nenä ja taas voi mennä tanssimaan. 

Jotta näissä merkeissä jatkamme vapun viettoa kotioloissa ja sisällä. Mukavaa vapunviettoa muillekin!



torstai 25. huhtikuuta 2013

Tätin tarte ja kurapuuroahdistusta



Viime kesän satet taisivat kostuttaa takapihamme savimaan melkoisen perinpohjaisesti. Nyt sitten kun lumet sulivat alle viikossa ja kaupanpäällisiksi on vielä välillä satanut, takapihamme alkaa olla melkoisessa kunnossa. Sitä kosteikkoa ei tarvitse rakentaa, koko takapiha alkaa olla kohta suota. Hilpeää... Noin yleensä pihasuunnitlman suhteen olo on lievästi epätoivoinen. Vaikea hahmottaa, miten sekoituksesta kuraa ja sepeliä voisi koskaan saada mitää järkevää, saati sitten kaunista ja käytännöllistä aikaiseksi...

Iltapäivällä päätin hyödyntää uhkaavasti pilaantumista yrittävät päärynät ja pakastimessa oleilevat satunnaiset lehtitaikinalevyt ja tein niistä jotain tarte tatinin tapaista. Päärynöitä oli sen verran vähän, että laitoin pikkupurkillisen ananaspaloja täydennykseksi. Ainakin isompi tyttö oli aivan lumoutunut ja olisi syönyt makeaa herkkua enemmänkin. No, eipä tuo pahalta minunkaan mielestäni maistunut. Makeaa, mutta raikasta ja tulipa muuten hukkaan menossa olevaa ruokaa käytettyä. Se ei ole yhtään huono juttu.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tiedättekös sen tunteen, kun iskee taantumus? Kun ihan varoittamatta huomaa olevansa se pikkuisen epävarma murrosikäinen, joka punastelee opettajan kehuille? Juu, näin kävi. Tänään entinen opettajani kehui Facebookissa mielipidettäni viisaaksi ja hups, että sitten mentiin. Ihan suoraan lukioluokalle, sinne takapulpettiin istumaan röhnöttämään.Yhtä aikaa hyvä mieli ja hiukanko noloa eikä aavistustakaan mitä pitäisi sanoa. Niin se käy, aikakone on siis kaikesta huolimatta keksitty.

Minulla on myös kirjallisuuskriisi. Ei maistu yhtään mikään ahdistava, painostava ja pahuudesta kertova. Toisaalta olen melkoisen nirso lukija, chick litit jäävät useimmiten lukematta, koska ei vain jaksa kiinnostaa. Pitäisi siis löytää hyvin kirjoitettu, mielenkiintoinen, perusasenteeltaan elämänmyönteinen ja iloinen kirja, jossa pääosan aikaa kaikilla on kivaa. Uutisissa on tainnut riittää niitä ikäviä asioita enemmän kuin riittävästi muutaman päivän sisään. En kaipaa pahuutta viihdekäytössä tällä hetkellä pätkääkään. Jotta etsimään, vinkatakin saa.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013




Talon miespuolisella henkilöllä oli täällä poikain viikonloppu, joten minä ja lapset hankkiuduimme etelänreissulle evakkoon ihastelemaan siellä kukkivia krookuksia ja virkkaamaan tiskirättejä. No, tuli sitä kaikenmoista muutakin tehtyä: Ulkoiltua, lumputettua, pelailtua, luettua... "Kaikkea semmoista", niinkuin Silakka asian muotoilee nykyään.

Noita tiskirättejä on vain aika monta. Kehtaako tuollaisia arpoa? Minä tiedän luvanneeni arpajaiset, mutta sen lupauksen jälkeen iski rimakauhu eikä mikään tunnu järkevältä arvottavalta. Ehkä jonain päivänä saan väännettyä itsekritiikkinappulani off-asentoon ja ne arvonnat pystyyn. Mielellään lähiaikoina...

Viikonlopun aikana olivat kylvökseni röyhähtäneet. Joskin myös kuivuneet, kun en muistanut erikseen miehelle mainita, että niitä sopii kostuttaa tarpeen tullen. Jostain syystä chilini eivät ole itäneet lainkaan. Öllöttävät mokomat siemenet kuivakan näköisinä eivätkä suostu yhtään mihinkään. Kostoksi taidan ostaa sitten muiden kasvattamia taimia. Mutta samettikukat ovat ihan kohta koulimisvaiheessa kuten nuo koristekurpitsatkin. Onneksi muistin viikonloppuna ostaa ruukkuja, jos ensi viikolla iskisi inspiraatio.Samettikukkia voisin kylvää toisenkin annoksen ja ihan kohta laittaa myös hajuherneet, krassit ja sipuleista ja mukuloista kasvavat itämään. Hui, ihan kohta Se on täällä, siis kesä. :)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Heipä hei!

Kukapa se siellä kurkkii, jollei pikkuinen raparperinalku. Hiukan jo ehti epäilyttää, mutta aika vauhdilla lumi on huvennut ja vedenpinta koskessa alkanut kohota. Kevät tuli kuin tulikin lopulta. 

Valitettavasti vedenpinta on kohollaan myös takapihallamme. Kesällä on pakko keksiä jokin ratkaisu tulvien torjuntaan ennenkuin kasvatuspenkit kelluvat kehikoineen kaukaisille maille omia aikojaan... Lapio kouraan ja jonkinmoista salaojaa kaivamaan, luulen ma. Toinen vaihtoehto on myös jonkinmoisen kaivontapaisen rakentaminen siihen pahimpaan lotinakohtaan. Kaipa vesi sellaiseenkin kerääntyisi ja olisipa taas sammakoille uimapaikka. Toisaalta voisi kaivaa siihen ihan montun, täyttää sen jollain hyvin vettä läpäisevällä aineksella ja istuttaa reunoille keltakurjenmiekkoja ja muita kosteikkokasveja... Hmm... Tai sitten mä teen sinne riisipellon. Hah.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Mummomaista





Mietin taas tänään, että vanhenemisessa on joitakin jänniä puolia. Ainakin omalta osaltani olen huomannut, että mitä enemmän tulee ikää, sitä vähäisemmäksi käy yleinen miellyttämisen tarve ja se on oikeastaan aika vapauttavaa. En toki toivo tulevani miksikään häijyksi, mitä tahansa muiden tunteista piittamatta paukuttelevaksi riivinraudaksi, mutta siitä olen oikeastaan iloinen, että uskallus sanoa, kun on sanottavaa tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta. Eipä silti, en minä mikään shrinking violet ole koskaan tuossa suhteessa ollut. Nuorempana vain olin pikkuisen arempi ja ujompi perusluonteeltani ja kyllä, miellyttämisen tarve oli suurempi.

Eniten tarve miellyttää vain itseään taitaa kuitenkin tulla esiin ulkomuodossa. Välillä tuntuu ihan uskomattomalta, että jossain elämänvaiheessa ei ihan oikeasti voinut kuvitellakaan menevänsä asunnosta ulos ilman perusteellista paklausta ja hiusten huolellista muotoilua. Nykyisin ei enää osaa kuvitella meikkaavansa jotenkin säännöllisesti ja hiusten muotoilukin on lähinnä nopea sitaisu ponihännälle. Tosiasia lienee kuitenkin, että tällä hetkellä se paklaaminen ja muu restaurointi olisi varmaan tarpeellisempaa kuin silloin kuin sitä harrasti. Vaan kun se ei tunnu siltä. Kaikenmaailman värillisten pumadoiden läästiminen naamaan tuntuu ihan käsittämättömältä ja erinomaisen turhalta touhulta. Tosin kyllä minä ihoani oikeasti hoidan. Paljon kalliimmilla aineilla vielä kuin silloin nuorempana. Satunnaiset vastaantulijat tuskin uskoisivat, jos kertoisin minkä verran Dr Hauschka nettoaa minun ansiostani vuoden aikana... 

Niin ja mistä tämä kaikki tuli mieleen. No siitä, että huomasin aika lailla silmääni räpäyttämättä marssivani tänään lehtipuhaltimella hiekoitushiekkaa pöllytävien miesten luo ja kysyväni, että mitä taivaan tähden he oikein kuvittelivat tekevänsä. Eikä yhtään tullut tarve olla kiva, normikohtelias toki. Eikä ole tullut siihen kivaksi ryhtymiseen tarvetta edes Facebookissa, josss asiasta paikkakuntani palstalla avauduin. Tokihan siellä löytyi heti niitä, joiden mielestä on ihan törkeää puuttua tuollaisiin pikkujuttuihin (vertauksena heti koirankakkakeskustelut) ja häiritä toisten työntekoa, vaan kun tuo ei ole pikkujuttu, ei etenkään astmaatikoille ja muille keuhkojen toiminnan häiriöistä kärsiville. Jos koko keskusta on paksun, mustan, hienojakoisen pölyn vallassa, on kyllä ihme, jos kenellekään muulle ei ole tullut mieleen puuttua asiaan. Kuntalaisaloitteen tekeminenkään ei liene kovin monimutkainen homma. Jospa sitten kinteistöhuollotkin keksisivät jonkun muun ja hiukan vähemmän pölyä nostattavan (ja oikeasti tehokkaan) tavan poistaa hiekoitushiekkoja. Jostain syystä minulle tuli heti mieleen muutamakin tapa, mutta minähän en tietenkään asiasta mitään tiedä, tälläinen menopaussia lähentelevä kukkahattutäti kun olen.

Minun idolini on muuten eräs kotikaupunkini mummuikäinen naisihminen, joka aikanaan asetti takamuksensa keskiaikaisen kirkkomaan kiviaidalle ja ilmoitti suunnilleeni, että katua levennetään sen kiviaidan kohdalle vain hänen kuolleen rumiinsa yli. Ei levennetty. 

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lievästi pakkomielteistä

Sain lopulta sen ensiksikin tilaamani kanavatyön ja oikeastaan hyvä että sain. Hyvää kertausta nyperryksen alalla enen isomman nyperryksen kimppuun siirtymistä. 

Jotenkin kirjomiseen jää reippaasti koukkuun; Teen vain tämän alueen ja ehkä tämän ja vielä sitten tuon... Jossain vaiheessa alkaa ärsyttää, että oikeasti ei voi tehdä samalta istumalta koko työtä valmiiksi.

Melkein kaikki pistotkin ovat menneet samaan suuntaan. Ajattelin olla huimapäinen ja välittämättä niistä, jotka eivät ole. Saa nähdä, miten (joissain asioissa) pedantin neitsytluonteen käy. Löydänkö itseni purkamasta vai kykenenkö ihan oikeasti moiseen vallattomuuteen. Toisaalta minulla on 15 vuotta vanha villapaita, jonka takahelmassa oleva virhe mallikerrassa ärsyttää joka käyttökerralla, vaikka se on juuri siksi selän puolella, etä en näkisi sitä. Siellä se silti puukottaa minua alaselkään. No, kanavatyö on onneksi vain kanavatyö enkä todennäköisesti tule koskaan pukemaan sitä ylleni. Jospa epätäydellisyyden kestäminen vahvistaa jotenkin.

Tarkoittaako tää kanavatyöinnostus muuten nyt sitä, että olen niinkuin virallisesti mummuuntumassa? Oikeasti mulla kyllä on pari ideaa, joihin kanavatyötekniikkaa voisi käyttää. Katsotaan saanko myöhemmin aikaiseksi, kun saan käsialani kuntoon. 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Karvakasa


Neiti iski joskus paikkakuntamme sekalaista tarpeellista ja tarpeetonta  tavaraimistoa kauppaavassa liikkeessa silmänsä Katian erinomaisen tekokuituiseen karvalankaan ja päätti haluta tuubihuvin siitä. Olin itse asiassa unohtanut kerät ja ne osuivat käteen ihan muita lankoja etsiessä ja pitihän tuubitkin kutaista. Eipä siinä kauaa mennytkään, ainaoikeaa kasin puikoilla riittävän pitkään ja sitten vain langanpäillä tuubi renkaaksi. Niin on kuulemma ihana, että nukkuakin piti tuubin seurassa ensimmäinen yö. Pikkusiskokin halusi oman. Mitähän ihmettä tuollaisen langan jämistä tekisi? Joku saattaa vielä saada karvaisen tuubihuivinkin...

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013



Tälläistä tänään. Rintamamiestalo-kirja on vallan viehättävä ja tiukka tietopaketti niin minun kuin nuoremmankin lukijan mielestä. Sain sen eilen postista ja olen viettäny tiiviisti aikaa sen seurassa. Suosittelen.

 Iso tyttö sai "pääsiäismunasta" tuollaisen kanavatyön ja halusi aloittaa sen tekemisen. Hyvinhän ompeleminen sujuikin jo, äidin purkamisapua ei ole tarvittu kuin satunnaisesti. (Tosin kuten kuvasta näkyy, äidin oli pysyttävä lähietäisyydellä varmistamassa työn sujumista.) Varjopuolena tuossa on, että nyt minulle iski tarve verestää lapsuuden kanavatyöompelusmuistoja ja olen yrittänyt löytää jonkun työn, joka ei olisi ihan tappavan korni ja kammottava. Oikeastaan mielessä on pari ihan omaa mallia, mutta taidan aloitella ihan valmismallilla. Calimerolta löysin jokusen mallin, jonka voisin harkita jopa toteuttavani. Tai itse asiassa tilasin jo toisesta paikasta yhden työn, mutta sieltä ei ole tullut edes laskua, joten enpä pidättele hengitystäni. Pitäköön tunkkinsa. 

Niin ja siis kanavatyön pitä ehdottomasti olla sellainen aika monimutkainen ja monivärinen. Vähän yltäkyllänen ja ylitsevuotava. Ei sellaisen parilla värillä tehtävän, geometrisen kanavatyön tekemisessä olisi mitään pointtia. (Ei edes sitä petit pointia hah-hah-haa. Juu, huono oli.) Jotta sukellanpa Calimeron sivuille tekemään ratkaisevaa päätöstä.

torstai 4. huhtikuuta 2013


Tämä viimeaikainen kevään viivästyminen on tuonut mukanaan sen, että normaalin kevättuhnutaivaan sijasta onkin tarjolla joko huikaisevaa sineä tai kauniita pilvimuodostelmia. Tänään niistä pilvimuodostelmista alkoi kuulua myös tarmokasta tööttäilyä, kun joutsenet suorittivat ylilennon. Olen minä niitä odottanutkin. Hymyilin ja vilkutin ensimmäisen lennon aikana ja kun linnut päättivät lentää vielä uudelleen ylitsemme, sain kaivettua kamerankin esiin. En kyllä pääse kehumaan kuvan laadulla, valotuksella tms., mutta pääasia eli odotetut muuttajat tuli kuitenkin ikuistettua.

Tänään herkuttelin vaihteeksi  suosikkipikaruoallani (jota siis teen tasan itselleni). Keitin kananmunia ja paahdoin eilisen spaghetin seuraksi oliviöljyssä valkosipulia ja kurpitsansiemeniä. Monikaan ruoka ei ole niin hyvää kuin tuo pienen suolalisäyksen jälkeen. Sitten vielä vähän salaattitarpeita kylkeen ja herkuttelemaan. Myös palo-Harri ja hätä-Heta suhtautuivat annokseen selkeän suosiollisesti. Kananmunista tuli ihan täydellisiä Nigellalta nyysityllä vinkillä eli heti kun vesi lakoi kiehua, sammutin levyn ja annoin munien hautua rauhassa kypsiksi ja kyllä, niistä tuli paljon parempia ja pehmoisempia kuin normaalisti poreilevassa vedessä kypsentämällä.

Illalla havaitsin, että Finnish Design Shopissa saa naamakirjan alekoodilla -20% alea ja pakkohan se oli hyödyntää. Nyt hykertelen itsekseni ja odotan innolla tilaustani saapuvaksi.

Onkohan kukaan muu onnistunut koukuttumaan Sisustusarkkitehti Marko Paanaseen? Tunnustan, että minä olen. Ja en tosiaankaan sisutusvinkkien takia, nyt taidan mennä ihan camp-asentella. Kyllähän kieltämättä menee aika laillan viihteen puolelle, kun Marko esitetään jo ohjelman alussa hyvin monesta kuvakulmasta ja loppuaikakin kyllä menee enemmän Markon ylistämiseen kuin varsinaisesti sisustamiseen. Jostain syystä tuo ohjelma ei vain ärsytä, hihityttää kyllä sitäkin enemmän. Tosin kyllä minä kaipaisin vaihteeksi kunnollista suomalaista sisustusohjelmaa, sellaista, jossa ihan sisustettaisinkin.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tipuja


Vaikka pääsiäinen jo meni, minä olen vähän jumissa tipuihin. Mies otti Silakan mukaansa kauppaan ja isompi tyttö meni pihalle leikkimään, joten sain sitä kuuluisaa omaa aikaa. Hyödynsin sen kaivamalla esiin vanhan, huvutetun tekstiilinkappaleen, huovutusvillat ja neulat ja aloin nakuttaa. Ystävällä on syntymäpäivä ja tipuset päätyvät lahjaksi hänelle. Pikkuisen pitää vielä viimeistellä, neulata kuvioita tiukemalla ja korjata paria kohtaa. Nuo linnut ovat jo hetken asustellet ajatuksissani ja nyt ne vihdoin pompsahtivat konkreettiseen muotoon.

P.S: Värithäneivät ole kuin vähän sinne päin kuvissa, otin ne illasta ledlampun valossa. Esim tuo vihreä on kyllä enemmän lime kuin harmaanvihreä.

maanantai 1. huhtikuuta 2013



Tänään meillä ei suuremmin narrailtu. Isompi tyttö ihan pikkuisen pikkusiskoa jujutti. Minä en jaksanut vaivautua tällä kertaa. Söimme hyvää ruokaa ja kävimme nauttimassa auringonpaisteesta. Pariin päivään en ollut käynyt rannassa ja kyllä, oli kevät edistynyt; Järvenselkä oli auki ja hanget vajentuneet selvästi. Kyllä ne juhannukseksi katoavat, olettaisin.

Illasta iski haikeus ja ikävä kaikkeen siihen, mitä ei koskaan enää voi saada takaisin. Siihen ihmiseen, jonka piti olla vielä paljon minun jälkeeni, mutta jonka jouduimme saattamaan viimeiselle matkalle tänä keväänä. Magnoliat ovat kovin kauniita kukkia, mutta jotain perihaikeaa niiden kauneudessa on. Samaa herkkyyttä ja kauneutta kuin hedelmäpuiden kukissa.

Huomenna on ohjelmassa paluu arkeen ja koulurytmiin. Olisi tätä lomailua voinut pidempäänkin jatkaa.