keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Sukupuolineutraalia

Välillä pikkuisen huvittaa tämä nykyinen elomme barbie-huumassa. Minä olen pyrkinyt ylläpitämään jonkinmoista sukupuolineutraaliutta lelu- ja aktiviteettipuolella. Meillä on hyvin monenlaisia leluja, legoja, palikoita, pikkuatoja, eläimiä, roolileikkitarvikkeita, nukkkeja jne. Ja nyt, nyt on barbeja, Erilaisia barbeja, vaaleanpunaa ja blingblingiä. Kyllä niillä legoilla ja palapeleilläkin leikitään, mutta eivät ne ihan pärjää paapeille ihanuudessa.

Isompi tyttö on vasta nyt innostunut barbieista. Epäilen vahvasti, että asiantilaan on vaikuttanut paljon se, että lapsiparka ei päässyt ennen eskari-ikää hoitoon kuulemaan muilta, millaisila leluilla kuuluu leikkiä ja oli aivan tyytyväinen ja onnellinen niihin leikkikaluihin, joita vanhemmat suvaitsivat hankkia (siis niitä laadukkaita, kauniita puisia yms.). Asiaintila muttui aika ratkaisevasti eskarin myötä. Pienempi neito sitten luonnollisesti katsoo mallia siskolta. Tosin pienempi on myös hyvin ihastunut kaikenmoisiin pyörillä kulkeviin aparaatteihin. Ja paapeihin. Ja tosiaan kaikenmoisiin muovisiin isopäisiin otuksiin, joita kummasti on siinnyt kotiamme kaunistamaan.

Minä en oikeasti ymmärrä miten jotkut onnistuvat pitämään lapsensa ensimmäistä lukuunottamatta erossa kaikenmoisista muovihirvityksistä yhtään pidempään. No, barbiet yritän perustella itselleni sillä, että niiden parissa kuitenkin voi kehittää myös sorminäppäryyttään (tai ainakin äidin sorminäppäryyttä) nypertämällä niille vaatetusta. Se puoli kyllä toisaalta voisi olla ihan hauskaakin yhteistouhuamista.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ilmaisun tapoja

Joskus on hauska ottaa vähän selitystä vaativia kuvia, kun sopiva kohde osuu kohdalle. Joskus joku piirtää ensimmäisen kerran kissan, joka näyttää kovasti kissalta.




lauantai 25. tammikuuta 2014



Kävimme tänään katselemassa maisemaa normaalista poikeavasta suunnasta ts.  järveltä. Ihastuttavaa talkoohenkeä osittava herrasmies oli käynyt auraamassa luistinradan jäälle ja sitä piti käydä katsomassa ja samalla tutustuttamassa Silakka luistelemisen hupiin. Yllättävän hyvin neidille avautui, mistä on kyse. Joskin uudet, hienot kengät olivat turhan liukkaat.

Säätyypin muutoskin ilahdutti. Aika hauskaa, miten -7 astetta tuntui vallan leppoisan lämpimältä viime viikkojen pakkasten jälkeen. Jalat suorastaan uivat moonbootsessani. (Minähän en siis luistellut, raahasin ipanaa luistimilla ja ilman ja yritin välillä saada napatuksi jokusen kuvan.)

Kotiin paluun jälkeen isompi tyttö lähti synttäreille ja kun pienempi oli nukahtanut päiväunille, piti Soilen esimerkin innoittamana kokeilla vaahtokarkkitäytteisiä whoopieita. Pakko sanoa, että hyviä nuo kyllä ovat. katoavat suusta ihan pureskelematta. Saatan tehdä toistekin. Ohjeen nappasin täältä

torstai 23. tammikuuta 2014

Kahveella

Minna Pinkki pelakuu -blogista pyysi käymään kahveella. 

"Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa. Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi. Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin."
























1. Millainen sinun sisustustyylisi on?
Sisustustyylini on vaihdellut aika reippaastikin asuinpaikan mukaan. Olen kulkenut kirkkaista perusväreistä valkoiseen ja takaisin. Nykyisin olen kai vähän ituhippisisustaja. Suurin osa huonekaluista on kierrätystavaraa, johon yhdistelen design-valaisimia ja vähän folklorea (ja maatuskoja). Aika iloinen sekamelska värejä ja ja struktuureja siis. Tyyliä yhdistävä sana lienee kuitenkin kodikkuus.

2. Mikä on lempihuoneesi tai -huonekalusi?
Lempihuoneeni on varmaan yläkerran aula. Vielä kun saisin sen haaveilemaani järjestykseen... Lempihuonekaluni on olohuoneen harmaa nojatuoli. Se vain on niin kaunis.

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Lasten ulkoiluvaatteisiin ja kenkiin. Pyrin hankkimaan niitä alennusmyynneistä, mutta etenkin lapsille asianmukainen ja lämmin vaatetus on asia, josta en tingi. Samoin kenkien pitä olla tukevat ja sopivat.


























4. Mihin asioihin elämässä satsaat?
Perheeseen kai eniten. Yhdessäoloon. Toivottavasti vähitellen myös enemmän omaan hyvinvointiini.

5.  Mistä onnesta unelmoit?
Aika paljon onnea olen jo saanut. Ammatti (tieskuinkamones) ja jonkinmoinen ura työelämässä olisi mukava asia. Oieastaan haveilen siitä, että voisin elättää itseäni edes pikkuisen käsieni tuotoksilla.

6. Missä olet tunnollinen?
Kaikessa tekemisessä. Jos jotain vaivautuu tekemään, sen voi ihan samalla vaivalla tehdä kunnolla.


























7. Mikä on miehen paras ominaisuus? Mikä naisen?
Yleensä ihmisen paras ominaisuus on rehellisyys ja luotettavuus, kyky ottaa toiset ihmiset huomioon. Kaikki muu tulee noiden jälkeen.

8. Mikä on elämässä ihanaa?
Lapset, mies, ystävät, taide, kirjallisuus, musiikki, kasvit, luonto...


























9.  Ja lopuksi puutarha-aiheinen kysymys. Jos puutarhakeiju vierailisi luonasi, saisit toivoa ihan mitä vain puutarhaasi, mitä se olisi?
Tahtoisin kunnon kasvimaan, mutta koska sen saaminen ei taida olla pihallemme mahdollista edes puutarhakeijun avustuksella, sanon, että kasvihuone.

Ja kutsunpa itse kahveelle Tarjan, Sadun, Annun, Minnan ja Rouva Vatun. Vastatkaa, jos huvittaa.

maanantai 20. tammikuuta 2014

 

Ihan hämmentävää miten aika rientää. Se, joka oli ensiksi pikkuinen pötkylä, sitten tiukkasilmäinen vauhtiveikko ja hetken päästä jo iso ja minäitte, halusi synttärilahjaksi pinkkitukkaisen paapin ja hehkui onnea, kun se paljastui paketista aamulla. Paapi tarvitse kuulemma myös vaatetta. Mahtaisikohan ompelu-umpeeni auttaa nukenvaatteiden tekeminen?

Ehdin jo isomman tytön suhteen riemuita, että pääsin barbien vaatteiden tekemisestä kuin koira veräjästä, koska neiti ei ole koskaan välittänyt barbieista erityisemmin. Kaikkea sitä kuvittelee. Nyt meillä asuu varsinainen nättinukke-entusiasisti, jonka nukkekokoelmaa ilmeisesti joutuu vielä jonnin verran puvustamaan. Epäilen, että isommankaan barbie ei suostu jäämään osattomaksi...

Mikähän siinä onkin, että vaikka miten yrittäisi tuputtaa kaikkia kauniita, ihania ja suloisia puu- ja metallileluja, voiton lopulta vie kuitenkin joku Mattelin muovihirmustus? Senkin tosiasian kanssa on kai vain pakko elää. Vielä muutaman vuoden ajan.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014


Tänä viikonloppuna on puhkuttu kakuista kynttilöitä parissakin paikkaa. Huomenna on sitten se varsinainen päivä. Pikkuisen pitäisi riittää hauskuutta huomisellekin. Mitenköhän loppuviikko sujuu, kun nyt on ollut lystiä ja kivoja ihmisiä yllin kyllin seurana?

Tällä kertaa syntymäpäiväkakussa meni kaikki pieleen (no maku oli kuulemma ok). Munat eivät vatkautuneet, jauhot olivat ilmeisesti keskivertoa kuivempia ja tuloksena oli surkeasti noussut kakuntekele, joka oli vielä sisältä täynnä reikiä kuin emmentaljuusto. Kuorrutuskin katsoi parhaaksi karata mokoman kauhistuksen päältä. No,aina ei voi onnistua, eikä edes joka kerta... Onneksi tänään sujui gluteeniton leivonta huomattavasti paremmin.

torstai 16. tammikuuta 2014

Sokerihuurrettu maailma



Ihanaa. Niin kaunista, että oli vaikea päättää mistä päin kuvaisi seuraavaksi. Aurinko paisoi täydeltä terältä, huurre oli sokeroinut puut kimlteleviksi. Ulkona oli kylmä, mutta viime talvena hankkimani Lacrossen superlämpimät kengät pitivät jalat melkein hikisinä ja samalla minut kokonaan lämpimänä. Sitä hankintaa en kadu. Silakan posket olivat helakat kuin omenat. Tältä talven pitääkin näyttää!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Soon kuulkaatten tyyli ennen kaikkea. ;)


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kaikki, joita ärsyttää lumesta hehkuttaminen voivat saman tien passata. Sitä on luvassa. Minä olen hymyillyt pari päivää ja tuijottanut ulos ikkunasta ja käynyt nauttimassa kylmyydestä ja valkeudesta. Talveen kuuluu lumi ja pakkanen; ei kevätkään tuntuisi miltään, jos se ei hivuttautuisi hankien keskeltä ja pakkasten jälkeen esiin.

Lapsista en kamalasti edes mainitse. Ehkä sen verran, että pikkuneidin oli pakko yhtenä iltana päästä isin sylistä katsomaan isommasta ikkunasta, kun hän huomasi, että satoi lunta. Samoin onni pulkkailusta ja lumessa leikkimisestä on ollut ylitsevuotavaa. Kyllä minulta jo aika monta kertaa kyseltiinkin puutuvasta lumesta.

Ja parasta oli, että tasaisen harmaan pilvimuurin sijaan tänään pilkahteli jo aavistus sinistä taivasta. Joku päivä näemme vielä auringon! Sitä odotellessa.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Onpas hassua katsella kotiaan (ja itseään) lehdestä. Vähän omituista, mutta ihan hauskaa. Varmasti monen mielestä aivan liian kirjavaa ja sekalaista, mutta enpä minäkään kovin tyylikäs ja hillitty ole. Huvikumpumeininki sopii lopulta paljon paremmin. Ja maatuskat, joita en itsekään ole tajunnut pomsahtelevan esiin vähän joka puolelta. Mutta aika pian on pakko saada pestyä ja silitettyä nuo kirjavat verhot takaisin ikkunaan. En ole enää valkoisten verhojen ihminen, selvästikään. Ne ovat vähän tylsät, kauniista pitseistä huolimatta.


maanantai 6. tammikuuta 2014

Talvea odotellessa

Tänä vuonne jouluruusua sai ihastella pihalla. No, loppuviikoksi luvattiin talvea. Saa nähdä uskoako ennustuksia, ainakin toivon kovasti lumen tuloa. Tämä loputon pimeys käy jo sielulle. Talvella kuuluu olla lunta, muuallakin kuin Chicagossa yms. paikoissa, joissa sitä ei kuuluisi olla, ainakaan siinä määrin, mitä niihin on riittänyt. Säänhaltija on ollut pahasti eksyksissä.


Ylemmän kuvan lintu tuskin liittyy pesään. Mielelläni tietäisin, mitkä linnut tekevät noita somia rakennelmiaan poppeleihin. Ainakin laulua riittää joenrannan puissa etenkin kesäaamuisin. Lintulaudallakin on riittänyt kävijöitä sulasta maasta huolimatta. Vähän aikaa sitten ihmettelimme närheä, punatulkkuja ja tinttejä näkee joka päivä. Lumen tullen voi odotella myös tiklejä. Huvittavin vieras tosin on ystävämme akrobaattiorava, joka roikkuu ruoan toivossa melkoisen mielenkiintoisissa asennoissa.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Tee työtä ja rakasta

Taisin joskus luvata, että käsittelen kirja-asiat tuolla toisen blogin puolella, mutta koska siellä se taitaisi jäädä lähinnä omaksi ilokseni, ajattelin nyt kuitenkin mainostaa täälläkin.

Aika moni tätä Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämänkertaa on tainnut jo ehtiä kehua ja ihan aiheesta. Minä olen aina tykännyt Tovesta,mutta tämän kirjan jälkeen en voi sanoa muuta kuin tykkääväni vielä enemmän. Kirjasta piirtyy kuva ihanasta, lämpimästä ja silti taiteilijana tietyllä tapaa tinkimättömästä ihmisestä, joka osasi elää ja uskalsi tuntea. 

Ja tokihan noita Muumi-kirjojen henkilöidenkin taustoja, oletettuja ja selviä, oli mukava lukea. Pidin myös siitä, että kirjasta puuttui kaikenlainen tirkistely, jotenkin Karjalainen osaa kertoa Toven elämästä selkeästi ja kauniisti. Käyttää kieltä vähän niinkuin Tove viivaa, taloudellisesti.

Niin ja esineenä kirja on ihan huikean kaunis. Moneen vuoteen ei käsiini ole osunut noin kaunista kirjaa.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Elokuvissa

Ei liene kenelläkään suuria vaikeuksia arvata, minkä elokuvan kävin katsomassa, kun mummu otti lapset luokseen ja lupasi, että saamme tehdä ihan mitä lystäämme. Joten kävimme syömässä ja menimme elokuviin. Jotenkin tuo Hobitti 1 oli jo aikanaan hiukan pettymyksenpuoleinen kokemus. Tai oli ja ei ollut. Sama vika oli sitten kakkososassa. Suurin vika tosin taitaa olla katsojassa, minulle kun Hobitti on sellainen pieni, soma kertomus, jossa kääpiöt lähtevät hobitin ja Gandalfin kanssa varastamaan kiveä lohikäärmeeltä ja hiukan ahdistaa tuo örkkejä ja pimeyden merkkejä vilisevä elokuvakäsikirjoitus. 

Minä en koe olevani mikään erityinen Tolkien-puristi. Oikeasti en ole hran tuotantoon niin syvällisesti tutustunut, että edes voisin olla. Mutta silti se taika, minkä Jackson löysi Sormusten herra -elokuviin vain loistaa poissaolollaan Hobitti-filmatisoinneissa.

En tosin voi väittää, etteikö elokuvassa olisi hyvä puolia. Kyllä tuo kakkonen kulki suurimman osan aikaa aika vauhdikkaasti. Puhkui ja rytisi, välillä turhankin voimallisesti. Mutta lohikäärme oli hieno ja hurja. Hyvin uskottava vuosituhantinen olento. Puhuikin ihanan syvällä äänellä jumalaista englantia. Ja haltioihin voi aina luottaa, jostain syystä nuo olennot vain vetoavat minuun ihan mahdottomasti vähän ilkeinä ja itsekeskeisinäkin versioina.

Mutta jotenkin minun käsitykseni Hobitista on aika paljon pienempi ja herttaisempi tarina. Vähemmän mahtipontisuutta, enemmän satua ja matkantekoa... Aion minä silti kolmosenkin mennä katsomaan, kun se aikanaan valmistuu. Toivottavasti kolmedee-lasit vain ovat siihen mennessä kehittyneet hiukan paremmin silmälasipäisen päähän istuviksi. Nenäni päällä on aika arka painauma moisten jäljiltä. Mutta sen kesti elokuvan muutaman kohtauksen takia, joissa 3d oikeasti toimi. En siis nauttinut sanottavasti kohti lentelevistä örkkien päistä, mutta lähelle tulevat pörriäiset olivat aika ihania. Niin ja olihan elokuvassa mukana Gunvald... eikun Mikael Persbrandt ja mikään elokuva, jossa on Gunvald, ei voi olla läpeensä huono. ;)

Ehkä minun kuitenkin pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja yrittää asennoitua kolmososaan ihan vain fantasiatoimintaelokuvana ja toivoa, että siinä olisi paljon haltioita ihailtavina. Sielukkuudesta viis.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Kalenteri (hei hoi haiku)

Minä en tarvitse keittiöön muuta kalenteria kuin sellaisen, joka on nätti ja josta näkee päivämäärät ja viikonpäivät. Alkujaan olin jo tilaamassa monessa blogissakin näkynyttä Taulun ja tapetin Pässinpää-kalenteria, joka olisi kieltämättä ollut ihan riittävä tarkoituksiini. Aloin kuitenkin tutkiskella tarjontaa ja minuun iski joku vimmattu erikoisuuden tavoittelun tarve, kun löysin Muumurun Haiku-kalenterin. Se on simppeli, värikäs, runollinen ja vieläpä sekä verbaalisesti että visuaalisesti nokkela. Jotta kaupat tuli ja tykkään kovasti.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Peräkärry!


Yritin kysellä nti Silakalta ennen joulua mahdollisista joululahjatoiveista. Joka kerta sain järkähtämättömän vastauksen: "Peräkärry! Haluan peräkärryn." Sen tarkempaa määritelmää asiasta ei irronnut. No, joulupukki oli toiveen ohittanut, mutta isi päätti harjoittaa pienimuotoista nikkarointia kellarissa ja neiti sai kuin saikin kärrynsä. Tämä ilta onkin mennyt kärryjä työnnellen ja niiden kyydissä. Illasta leikittiin myös torikauppiasta ja pakoiltiin verotarkastajaa nojatuolin takana. (Pienten patojen korvien kokoa ei todellakaan sovi aliarvioida. Keskustelu harmaasta taloudesta upposi hyvin hedelmälliseen maaperään.)

Materiaalit ovat miltei kokonaisuudessaan kierrätystavaraa. Puuosat ovat liitoksistaan pari kesää sitten pettäneestä puutarhapenkistä, pyörät olivat neidin rattaiden puhjenneita pyöriä, toiseen jouduttiin ostamaan uusi sisäkumi ja pyörien akselitanko ostettiin peräti uutena. Nähtävästi mitään ei tosiaankaan kannata hävittää.