Päiväpeitto

Meillä kävi onni onnettomuudessa, kun tämä mummoruutupäiväpeitto ei sopinutkaan siihen tilaan, johon se oli suunniteltu. Saimme sen testiin meille ja voi pojat, tänne se kyllä istuu paremmin kuin hyvin. Olen aivan sanaton siitä, miten kaunis peitto on ja värit ovat ihan täydelliset muuhun huoneeseen. Peitteen on virkannut taitava anoppini ja värit sunnitteli yhtä taitava kälyni. Hiukan harmittaa alkuperäisen saajan puolesta, mutta toivotaan, että sinne saataisin jossain vaiheessa yhtä upeasti sopiva sänkypeite. 

Joten voisin väittää, että makuuhuoneen väritys ei taida olla ainakaan hillitympään suuntaan kääntymässä...  Olenkos muistanut mainita, että sängyn päädyn yläpuolella oleva rekipeitto on myös anoppilasta saatuja aarteita. Se on kirjonut joskus kauan sitten miehen isotäti, jos oikein muistan. Valtavan kaunista käsityön jälkeä sekin.

Jaksan taivastella sitä, miten ihmeessä pidin alussa tuota huoneen turkoosia jotenkin hankalana värinä. Siihenhän sopii melkein mikä vaan, kun pistää sopimaan. ;)

P.S. Olisi yksi haaste odottamassa, mutta palaan sen pariin vaikka huomenissa.

Gluteenittomat papu-kesäkurpitsapihvit

Pitkästä aikaa innostuin tekemään keittiössä muutakin kuin jo kauan hyväksi havaittuja ja varmasti onnistuvia annoksia. Muut söivät uunikanaa riisipedillä, joten jouduin keksimään itselleni ihan oman annoksen.

Oikeastaan minun piti tehdä pihvejä mustapavuista ja kesäkurpitsasta, mutta kun tuo havaintokyky on mitä on, avasinkin kidneypapupurkin. No, papuja kuin papuja, sai luvan kelvata... Toinen haaste (oikean papupurkin löytämisen lisäksi), oli valmistaa pihvit gluteenittomina, että voin mahdollisesti tarjota moisia joskus siskollenikin. Ja juu, ihan onnistuivat ja maistuivat. 

Gluteenittomat papu-kesäkurpitsapihvit

Tetra/285g (go green) Kidney-papuja

10 cm pätkä kesäkurpitsaa

2 valkosipulinkynttä

0,5 dl vettä

2/3 dl gram-jauhoja
1 rkl tuoretta korianteria
1 rkl tuoretta persiljaa

1 tl savupaprikajauhetta

1 tl suolaa

mustapippuria

öljyä paistamiseen

Valuta, huuhdo ja muussaa pavut muusinuijalla karkeaksi soseeksi. Raasta kesäkurpitsa karkeahkoksi raasteeksi ja lisää papumössöön. Lisää valkosipuli, mausteet ja gram-jauhot ja sekoita taikinaksi. Anna vetäytyä hetken aikaa.

Muotoile pienehköiksi pihveiksi ja paista öljyssä rapeiksi. Itse söin vihersalaatin, dijon-sinapilla ja savupaprikajauheella maustetutun turkkilaisen jugurtin ja feta-juuston seurassa. Herkkua.

Sukkasatoa

Joskus kauan sitten jäivät nämä tytöt sukat kesken. Eilen sain nekin lopeteltua. Ovat tarkoituksella hyvin napakat, sopivat luistimiin ja monoihin aiheuttamatta hiertymiä tai olematta muuten hankalat jalasa. Lankana on Dropsin Fabel (joka on kyllä vallan erinomainen perussukkalanka) ja Novitan Pikkusisko (joka ei ole. On vain inhottavan karheaa ja takkuilevaa kudottavaa). Puikot 2,5 hiilikuitupuikot, joissa ainoa hiukan ärsyttävä piirre on kärkien ja puikkojen liitoskohta, joka pikkuisen tökkii välillä. Muuten nuo ovat ihan huiput työvälineet.

Hiukan on kirjoneuletaidoissa edelleen kertaamista, mutta jospa tuo vähitellen alkaisi sujua.Seuraavaksi taas pikkusiskon sukkia aloittelemaan. Huomasin, että sopivat olivat kummasti huvenneet ja kun valmistusvastuu on nyt kokonaan minulla, eivät varastot ole ihmeellisesti täydentyneet itsekseen niinkuin ennen.

Ai niin, se mitä ajattelin tänään -osuus, joka on pyörinyt koko päivän päässäni uutisia ym. seuratessani. Se, että väistämättä lähenee päivä, jolloin lapsi tajuaa holokaustin ja juutalaisvainot ja kysyy, mistä on kyse... Miten tuollaista pystyt selittämään kenellekään, etenkään lapselle? Kun itsekään ei pysty ymmärtämään, että kaikki tuo on oikeasti tapahtunut, kaikki ne ihmiset ihan oikeasti haihtuivat krematorioista savuna ilmaan. Maailmanhistorian ikävien osien kertominen ei ole niitä vanhemmuuden ilahduttavimpia puolia...

Tule hyvä kakku...

Tänä vuonna sain myös nuoremmalta lapselta ohjeistusta syntymäpäiväkakun suhteen. Sen piti olla kerroskakku, suklaata ja väreinä turkoosia ja ruskeaa. Jotta siitä sitten.  Päädyin kuitenkin tekemään erikseen pienemmän suklaakakun (koska perheessä on suklaa-allergikkoja) ja kerroskakun ihan tavallisena suklaattomana versiona. 

Ihan perusmallinen kerroskakku ei innostanut ja keksinkin idean tehdä isomman kakun ja sen päälle pienemmän rummun näköisen kakun. Myös suklaakakusta piti tulla rumpu, mutta koska kaikki meni kaikkea muuta niinkuin Strömsössä, kuorrutin lopulta kakun suklaaganachella ja rakensin sen koristeeksi sokerimassasta Lalaloopsyn kasvot. (Juu muoviset räsynuket ovat taloudessa lievästi sanoen in). Siirsin sitten Lalaloopsy-ajatusta myös kerroskakun alakerrokseen ja koristelin sen sokerimassan jämistä leikatuilla napeilla. Paremminkin olen elämäni varrella sokerimassan kanssa onnistunut, nyt jouduin paikkailemaan ja korjailemaan ja ongelmia oli vähän joka osuudessa, mutta synttärisankari oli vallan tyytyväinen ja se lienee tärkeintä. Eivätkä muutkaan varsinaisesti leipomuksia haukkuneet. 

Leivoin tarjolle myös gluteenittomia whoopie-leivoksia (joiden niidenkin kanssa onnistuin turaamaan) vaahtokarkkitäytteellä. Kakut olivat myös gluteenittomia ja suklaakuorrutusta lukuunottamatta maidottomia. Täytekakuissa tuo gluteenittomuus on itse asiassa etu. Kakuista tulee kuohkeampia ja muhevampia kuin vehnästä leivotulla ja ylivatkaamistakaan ei tarvitse varoa.

Värioppia

Tulipa kerrattua väriopin perusteitakin vaihteeksi. Ostin paikallisesta kaikenlaista myyvästä kaupasta bambulankaa tiskirättikudontaa ajatellen. Valitsimme innolla mintunvihreän ja korallinpunaisen langan mukaan ja hämmennys oli melkoinen, kun kotona huomasin, että kas, ihan reipasta pinkkiä ja vaaleansinistä oli tullut mukaan. Ei siinä sinänsä mitään, nyt tulee sitten karkkivärisiä rättejä  keittiöön (jopa niin karkkeja, että pienempi neiti rukoilee tuota raidallista itselleen tiedämihintarkoituseen). 

Mutta palautuipa mieleen taas se tosiasia, että väri on valoa ja valo muuttaa värejä hyvinkin radikaalisti. Harvemmin tosin nykyisin on käynyt niin, että se muutos olisi noin valtava. Mutta muistanpa vastaisuudessa käydä ikkunan luona tarkastamassa langan värin, kun tuolla käyn ostoksilla. Kaupassa on ilmeisen keltaiset lamput.

Eipä kamerakaan silti oikein osannut noita värejä ihan täydellisesti toistaa, vähän sinnepäin ovat kuvassakin, vaikka tällä kertaa köllivät ihan päivän kajossa.

Sitä mietin, että mahtaisikohan neitokainen tykätä noista langoista kudotusta kesäneuleesta. Pitää miettiä. Onhan tuo raidoitus oikeasti aika herkullinen...

Niin ja jos jotakuta ihmetyttää yllättävä käsitöiden edistyminen, asialle on ihan yksinkertainen selitys. Tajusin nimittäin, että Netflix-tilin kautta pääsen käsiksi Downton Abbeyn jaksoihin ja nyt olen sitten iltaisin viihdyttänyt itseäni kutomalla ufoja ja uusia töitä vuorotellen ja ihme kyllä valmista tulee. Harmi, että tätä kannustinta ei oikein voi käyttää ompeluksien vauhdittamiseksi.

Nirunarusukat

Isompi tyttö sai joulupukilta tennarien näköiset nilkkasukat ja pikkutyttö oli siitä hiukan motteellaan. Kysäisin, josko hän haluaisi, että kudon hänellekin, kun trikoisia ei noin pienessä koossa ollut. No, halusi. Yllättäen isompikin halusi myös kudotut. Ei siinä mitään, minä ajattelin tietysti sellaisia nilkkamittaisia, nopeasti kudottuja versioita ja aloin selailla mahdollisiaia malleja. Valitettavasti tilaajien läsnäollessa. Joten löysin sitten itseni kutomasta polvimittaisia nirunarusukkia.

Jotta tulipa kudottua melkoisen pitkä pätkä tuollaista vaaleansinista putkea, jossa edessä on kaitale nurjaa. Pienempiin tein jo viisastuneena joustinta eteen, se kun ei kiemurrellut kutoessa karkuun niin ikävästi.  Lanka on Nallea ja puikot kokoa 3, pitkiin sukkiin (suunnilleen koko 36) meni lankaa pikkuista vajaa 100 g ja pienempiin (koko 28) puolisen kerää. 

Silkkinauhan pujottelu olikin ihan oma lukunsa. Ostin paikallisesta sekatavarakaupasta perus-silkkinauhaa, kos aavistelin, että kengännauhoja ei tuossa mittakaavassa valmisteta. En huomannut mitata noihin vaaleansinisiin uponnutta nauhamäärää, mutta se taisi olla enemmän kuin olin osannut kuvitella. Ja pujotteluunkin meni noissa isommissa ainakin tunti. Katselin Nuorta kuningatar Victoriaa ja laskin kerroksia. Voi olla, että en ryhdy moiseen uudelleen ihan heti. Mutta valmista tuli kuitenkin.

Värien valinnan muuten hoitivat tilaajat samoin kuin nauhoitusten värit. Pikkutytön kullansävyiset nauhat näyttävät mahdottoman hyviltä violetin seurassa.

Oikeasti voisin haluta itsellenikin nirunarumallin sukat, Mutta niin, että nauhoitus olisikin pohkeen puolella. Pitänee laittaa ajatus hautumaan... Ainakin siihen asti, kun olen toipunut edellisistä pujotteluista.

Siitä tosiaankin on jo neljä vuotta, kun sain ekaa kertaa syliini käsiään hurjasti nyrkkiin puristavan ja tulipunaisena karjuvan pikkuneidin. Sisu ei ole varsinaisesti matkalla vähentynyt, temperamenttia ja persoonallisuutta riittää edelleen. Halu oppia kaikkea ja kasvaa isoksi ihan pian on valtaisa. 

Illalla saimme mummu- ja vaarivieraita ja kakkuakin, joskin se oli ihan kaupan valikoimista. No, hyvin upposi kuitenkin.

Mutta neljä vuotta!!! Kohtahan tuo vauvani menee kouluun! Omasta mielestään jo huomenna, mutta minä en taida ihan vielä päästää. Pitäähän koiralla leikkikaveri olla.

Aleostoksia

Totesin, että olen katoamassa jättimäisiin verkkahousuihin ja toppavaatteisiin kohta lopullisesti, jos en tee asialle jotain. Minä, joka en ikinä aiemmin ole suostunut käyttämään urheiluvaatteita muuten kuin urheilutarkoituksessa. Nyt huomasin esiintyväni moisissa melko lailla vakituiseen. Ei hyvä... 

Ensimmäinen herätys oli, kun tajusin lehteä lukiessani ihmetteleväni, miksi ihmiset laittavat hiuksiaan päivittäin, kähertävät ja meikkaavat, vaikka eivät välttämättä olisi edes menossa minnekkään. Kakkosherätys tuli, kun olin aamulla laittanut ylleni verkkarien sijaan löysän neulemekon ja raitatrikoot ja Silakka kysyi, minne ihmeeseen olemme menossa, kun olen niin hienona. Auts... Tajusin, että muut ihmiset oletettavasti pyrkivät irrottautumaan niistä rähjäisitä lököhousuista ihan tarkoituksella ja pyrkivät muistamaan, että kotonakin ollessa voi kammata hiuksensa vaikka joka aamu.

Joten päätin ryhtyä oman elämäni Trinny ja Susannahiksi ja tehdä edes jotain. Tilata vaatteita, jotka näyttävät kivoilta, mutta joiden kaltaiset olen jättänyt tilaamatta, koska käytän kuitenkin vain niitä lököhousuja ja mustia trikoopaitoja. No, ihan varmasti käytän, jos juuri muuta ei tarjolla ole. Joten nyt on. Tuskin minä noita tulen ihana normiarkena pukemaan. Lumessa möyriessä trikoovaatteet ja toppapuku nyt vain ovat aika ylittmäätön yhdistelmä, mutta ainakin kyläillessä tai jos vaikka joskus poistuu kodin seinien sisäpuolelta, olisi kiva olla vähän vaihtelua vaatetukseen.

Ja ihan iljainen ääni piipittää jostain, että joskus saattaa olla edessä työ tai opiskelukin ja silloin olisi hyvä osata pukeutua muutenkin kuin mukavimpiin kotivaatteisiin.

Sitä en tiedä, onko ikäiseni naisihmisen sopivaa pukeutua riikinkukkotrikoisiin ja keinonahkashortseihin, mutta rehellisesti sanoen se on ihan sama. Jos ne tuntuvat omilta enkä näytä siltä kuin olisin lähdössä kadun varteen bisnestä tekemään, saanen itse päättää. (Miehen mielipide oli, että leggingsien seurana shortsit ovat vallan säädylliset). Pääkallohuivista ja sen kättöoikeuksista oli tulla jo pientä sanomista, koska tyttö ihastui siihen ja sovimmekin, että se tulee yhteiskäyttöön. Saa tosin nähdä, miten usien se yhteiskäyttö tavoittaa minun kaulani...

Mutta juu, kadonnutta itseäni etsimässä. (Vaatteista saattanee ilmetä, että etsintäkuulutettu pitää vähän särmikkäämmästä pukeutumisesta, siniset farkut ja perus-t-paita eivät ole kuitenkaan ihan ominta tyyliä.)

P.S. Tämä hammastahnanaama on vielä ihan hetken kolmevuotias. Minne aika häviää?

Kasvattamisesta

Tuli taas yhden fb-ryhmäkeskustelun sivujuonteena mieleen, että kunpa itse onnistuisi kasvattajana niin, että kovasti paljon ei joutuisi kupeittensa hedelmien tekosia ja käytöstä häpeämään. Että lapset oppisivat, mikä on oikein ja mikä väärin ja vaikka tekisivät väärin, ymmärtäisivät sen ja osaisivat pyytää anteeksi ja edes pyrkiä hyvittämään aikaansaamiaan ikävyyksiä. Ja tämä ajatusketju tilanteesta, jossa teinit jatkoivat suun soittamista ja päänaukomista, kun purussa oli oikeasti vakava, jopa henkeä uhkaava, tilanne. Vieläpä ilmeisesti tilanne, jossa kys. nuorison edustajat olivat osallisina. Aika kamalaa ja ylimielistä tekstiä herrasväki tuotti.

Minun mielestäni maailman kamalin lause kasvattajan suusta on "pojat ovat aina poikia". Sillä kun vetäistään sujuvasti matto alta kaikelta siltä, millä yritetään saada lapsia ymmärtämään, että teoilla on seuraamuksia ja että joku kantaa niiden tekojen seuraamukset. Ja yksi niistä kantajista on usein se teon tekijä. Turhan usein se vain lipsahtelee ihmisten suusta ja todennäköisesti ihan ajattelematta, mitä sillä viestitään. Jos sillä tarkoitetaan vain sitä, että pojat tuppaavat usein olemaan fyysisempiä kuin tytöt, hyväksyn sen jotenkin, mutta jos sillä tarkoitetaan sitä, että sukupuolen varjolla voi hajottaa, satuttaa, loukata, häiriköidä ja lopuksi posottaa kaikesta läpi seuraamuksitta, koska boys will be boys, niin oh boy, en hyväksy! Ja ihan sama pätee tyttöjen kohdalla, Kaikkea ei voi laittaa nuoruuden ja kokeilunhaluisuuden tiliin.

Niin ja se, millä toivon saavuttavani tälläisen ihmeen kuin teinin, jolla edes jossain määrin esiintyy aivotoimintaa... Olettaisin, että välittäminen, yhteinen aika n y t kun vielä kelpaan, keskustelut vastuun käsitteestä, yleinen aivopesu esim. ympäristön suhteen jne jne. En minä usko, että se suht. tavallisten lasten kanssa enempää vaatii. Jos lapsi saa huomiota ja hyväksyntää läheisiltään, sitä ei ehkä ihan niin hirmuisesti joudu myöhemmin hakemaan kyseenalaisista asioista hieman kyseenalaisilta kavereilta. Ainakin elän toivossa, että asia toimisi niin.

P.S. Kuvassa ei esiintyvät häkkilinnut eivät liity tapaukseen, eläimiä ei vahingoitettu kuvauksissa ja häkkiäkin tuli vain siksi, että noi pienimmäiset eivät joutuisi vaaratilanteisiin, kun jouduimme sohvan alustaa siivotessamme nostamaan sen tuen varaan.

Lämpimäisiä

Pitkästä aikaa leivoin tänään leipää. Peltisellaista. Spelttihiutaleita, kaurahiutaleita, perunahiutaleita ja vehnäjauhoja ihan vain veteen. Pikkuisen hunajaa ruoaksi hiivalle  suolaa mausteeksi. Tulipa uskomattoman herkullinen, pehmeä ja rapea leipä. Pitäisi ehkä yrittää muistaa hiukan useammin kaivaa leivontakulho esiin kaapista. 

Päättelyä ja jämäruokaa.

Meillä keitetään usein ihan tarkoituksella reilumpi kattilallinen perunoita js syödään sitten jonain päivänä paistinperunoita. Välillä toki niistä tulee myös uunilohkoja, pyttistä, talonpojan munakasta tai mitä milloinkin. Nyt teki mieli jotain vähän erilaista. Strömsössä tehtiin yöruokana janssonin kiusausta pizzan muotoon ja sitä se ajatus sitten lähti. Vaikka oikeastaan en tehnyt mitään sinne päinkään. Kuten normaalia. Mutta inspiraatio, you know.

Hain pakkasesta lehtitaikinalevyjä sulamaan ja voitelin ne turkkilaisella jugurtilla. Ripottelin päälle pikkuisen juustoraastetta. Lisäsin viipaloituja keitettyjä perunoita ja sekoitin niiden päälle seoksen, johon tuli puristettuja valkosipulinkynsiä, suolaa, pippuria, rosmariinia ja oliiviöljyä. Lisäsin halloumia kuutioina perunoiden seuraksi ja sekoitin juustorasteeseen pari kanamunaa ja levitin seoksen perunoille. Paistoin 200 asteessa parikymmentä minuuttia. Ja ah miten oli hyvää.

Tässähän kauneus on siinä, että reseptiä voi vähän varioida ja hyödynnellä myös pestonjämät, tuorejuustot, vanhenevat tomaatit ja paprikakuutiot, fetajuustot, juuston pohjapalat, you name it. Kuvassa oleva pala on muuten jämäruoan jämänä jäänyt piiras, jonka söin tänään lounaaksi. Oli edelleen herkkua.

Tässä on pipo, joka kudoin pariin kertaa, kun eka yritys oli niin tolkuttoman suuri. Malli on Ullaneuleesta, nimeltään Kierros ja onpa muuten ensimmäinen pipo, joka tuntuu ihan oikeasti istuvan päähäni ja vieläpä näyttävän ihan hyvältä. Toimii myös bad hair day -pipona. Lankana on Cascaden 220 Sport ja puikot taisivat olla kokoa 3,5, joten löysän käsialan (joskin ihan kohtuullisen kokoisen kuupan) omistajana jouduin vähentämään jopa pienimmän koon silmukkamääriä reippaasti. Mutta sehän ei ollut ongelma, kun ohje oli äärihelppo muokattava. Sanoisin, että oikein kiva pipo, lopulta... Ja jostain syystä mallikerta ei helppoudestaan huolimatta käynyt puisevaksi toteuttaa.

Ja kun päättelyn alkuun pääsin, päättelin tytön lörppätupsupipon samaa vauhtia. Tämäkin on kudottu pariin otteeseen, koska ekasta tuli (tadaa) aivan liian iso. (Millaisina jättipäinä minä oikein sukuani pidän, kysyn vaan?). Mutta hyvä tuli lopulta ja mieleinen. Lankana Garnstudion Big Merino, puikot vissiin neloset ja toteutus tasona ainaoikeaa ja kavennukset hiukan tunteen mukaan (yhtään en siis muista) Kaulassa roikkuukin jo aiemmin valmistunut ja ahkerasti käytetty tuubihuivi samasta langasta. Urheilupipona tuo ei taitaisi pysyä menossa mukana, mutta ehkä vähän rauhallisemmassa elämässä. Ainakin lanka on ihan unelmanpehmoista ja oikeastaan tekisi mieli tilata itsellekin ainakin pipon verran lankaa, jos en vallan settiä intoudu toteuttamaan.

Itse asiassa päättelin vielä yhden viittatyyppisen vaatekappaleen, joka menee joskus kälylle ulkomaille, kunhan saan keksittyä järkevän toimitusmuodon. Se nyt jäi kuvaamatta, mutta armaani mielipide oli, että vaatekappale on vallan käyttökelpoisen näköinen. Toivottavasti kelpaa, kun joskus pääsee omistajansa käyttöön.

Ja kaikki tämä yllättävä into päättelyyn ja valmiiksi saattamiseen johtuu vain ja ainoastaan siitä, että saunan eteisessä odottaa sen luokan pyykkien maunteverest, että jopa päätteleminen on hauskempaa kuin sen setviminen... Oi ihana prokrastinaatio (kiitos Marikalle tästä käsitteestä).

Kässäilyä

Meillä oli kässäkerhossa ohjelmassa tänään ompelemista. Neiti halusi ommella itselleen kännypussin ja silläpä aloittelimme. Ensin piti tietenkin valita huolella kankaat, piirtää kaavat ja leikata kappaleet. Niin ja valita kaulahihna ja nappi. 

Kankaiksi valikoituivat jo melkoisen kauan kaapissa marinoituneet japanilaiset puuvillat. Hyvä, että tulivat käyttöön, itselläni on hiukan vaikeuksia raaskia käyttää ihanuuskankaita, vaikka oikeasti on aika älytöntä vain silitellä niitä välillä. Nuo tärkeät valintahommat teimme jo eilen. Tänään oli ohjelmassa ompelua.

Koululla sattuu olemaan saman merkin koneita, joten perusasiat olivat koneen käytössä hallussa ja ompelukin sujui ihan mallikaasti. Minä sain kyllä toistaiseksi ommella hankalampia kohtia ja päätinkin, että seuraava ompelus on hiukan isompaa mallia ilman kovin pieniä ja ahtaita kohtia ommeltavana.

Mutta hauskaa oli ja kone tuli vihdoinkin, pitkän tauon jälkeen käyttöön. Jospa saisin ommeltua jotain ihan itseksenikin lähiakoina.

Maatuskamaniaa...

Tämä oli tavallaan vähän hassu kirppisostos. Maatuskateekannu, joka on olympialaisten matkamuisto. Olympialaisten, joissa en siis ollut seuramassa. Mutta kun... Niin, joskus vain osuu kohdalle niitä maatuskoja, jotka on vain pakko saada. Yleensä ovat vanhoja, mutta satunnaisesti on uusiakin aiheeseen liittyviä frouvia liittynyt kokoelmaan (esim valkoinen mittakuppimaatuska ja huovutettu pullonsuoja). En halua pitää sisustuksessa sen kummempaa teemaa tai hukuttautua maatuskoihin (liika on aina liikaa), mutta maatuskoja tuppaa kurkistelemaan asunnossa vähän sieltä sun täältä. Mutta ehdottomasti niin, että asiassa pitää olla joku juttu. Ihan kaikkea rojua en suvaitse edes maatuskaksi muovattuna. 

Tämä maatuska sitäpaitsi tulee ihan käyttöön. Aion hauduttaa siinä piparminttuteetä itselleni aamuisin istuksiessani nauttimassa kirkasvaloa ja aamiaista. Se saa ilahduttaa aamuhetkiäni ja vaikka vuorotella sen toisen juuri hankkimani venäläisen teekupin kanssa.

Koira!

Yritin miettiä kuvattavaa tänään. Ei irronnut. Kutimet ovat siinä asteessa, että eivät ole oikein kuvauksellisimmillaan, uusi teekannu on kuivumassa astiakaapissa tiskauksen jäljiltä, kevät(vai talvi)kääryleet ovat toteuttamista vaille korvien välissä ja asunnossakin on vielä joulun keräämiesn jäljiltä hiukan hyrskynmyrskyä eikä lainkaan kuvauksellista. Mutta onneksi on koira! Siitä voi aina laittaa rötkötyskuvan ja päivän söpöilyannos on hoidettu.

Mutta kyllä pitäisi taas raivailla ja laittaa tavaroita ojennukseen. Öljytä ompelukone lopultakin ja ommella tytön kanssa pikkuinen olkalukku. Olisi kuulemma tarvetta, kun pöllölaukku on liian iso, jos joskus tarvitsee tilaa vain rahapussille ja puhelimelle. No, tehdään. Tämän jälkeen voisinkin hetken tutkiskella Pinterestin syövereitä ja etsiä vaihtoehtoja. Niin ja jonain päivänä tehdä niitä kääryleitä, koska alkoi tehdä mieli. Ihan mahdottomasti.

No olen minä tehnyt muutakin kuin miettinyt mitä pitäisi tehdä. Olen kutonut, lukenut, kokannut, valvonut vatsatautisen koiran seurassa, lukenut äneen kolmevuotiaalle Ella-kirjoja, joista tuo ei mitään ymmärrä, mutta tykkää kamalasti. Kaikkea sellaista. Niin ja polkenut henkisesti jalkaa, kun televisiosta tulee torstaisin kiinnostavien ohjelmien sijaan Talvisotaa ja vielä maailman tappiin kestävänä sarjana. Ärs. Minne katosi ihana Viimeinen tango Halifaxissa ja muut ihanat brittidraamat? Kysyn vaan. Joutuuko tässä ihan tosissaan hankkimaan sen Downton Abbey -boksin?

Oi kuu

Vaihteeksi kuutamo on ollut aivan uskomattoman upea. Kamera ei halunnut toistaa sävyjä oikein, mutta kuu on ollut useampana iltana kullankarvainen ja valtava nostessaan puunlatvojen takaa. 

Vaihteeksi silta saareen eri aikaan. Yleensä tuossa ei ole pimeään aikaan mitään kuvattavaa, mutta mies osti Ikeasta valoja ilotulitteiden sijaan ja viritti ne kulkijoiden iloksi ja valoksi. Muuten silta olisi pilkkopimeä.

Hyvä postipäivä

Tänään postipoika toi odotetun kirjekuoren Turun sarjakuvakaupasta ja odottamattoman siemenluettelon Exotic Gardenilta. Molemmat aiheuttivat ilahtumisen tunteita. Toinen saattaa aiheuttaa myös rahanmenoa...

Sarjakuvakaupasta tuli tämän vuoden seinäkalenteri, jonka valinnan parissa oli soutanut ja huovannut puoli syksyä (joskus se vaan on niin julmetun vaikeata) ja täytyypä sanoa, että tuo Tiitu Takalon kalenteri on hieno. Kannatti huovata siihen asti, että se osui kohdalle. Lisäksi kohdalle sattui kirjallinen Ritta Uusitalon mainioita kortteja. Oli pakko. Nyt vihko koristaa työhuoneen seinähyllyä, koska enhän minä kuitenkaan raaski siitä kortteja irroittaa. Palvelkoon taiteena. Riitta Uusitalo on jo pidempään ollut yksi suosikeistani suomalaisen sarjakuvan puolella. Hänen tuottamansa arjen kuvat ovat vähintäänkin osuvia ja piirustusjälki on melkoisen iloisen anarkistista. Hyrisen siis ilosta.

Exotic Gardenin luettelon pariin saatan palata myöhemmin. tai ainakin mahdollisesti sieltä saapuvien siementen yhteydessä. Katsotaan. Kasvihuoneeni on kuitenkin aika pieni. Yritän muistaa sen, vaikka miten innostuttaisi.

Kässäkerhoilua

Tytön koulun käsityöopetus on ollut viime vuosina erinäisten kurjien yhteensattumien ja homemikrobien ym. ansiosta vähän sitä sun tätä ja totesin, että homma pissii kädentaitojen oppimisen suhteen kunnolla, jos nyt en itse puutu asiaan. Sovimme, että tästä lähin alamme pitää yhdessä kässäkerhoa ja kokeilla erilaisia juttuja ja hiukan harjoitella myös pitkäjänteisempää tekemistä ja malttia.

Kässäkerho tuotti joululahjoiksi jo eri tekniikoilla painettuja koristetyynynliinoja, tänään neiti halusi jatkaa jo muutama vuosi sitten aloitettua petit point -työtä. Totesin, että kässäkerhossa on sekin etu, että tuleepa väkisinkin tarjottua sitä kuuluisaa laatuaikaa lapselle, sellaista jakamatonta huomiota ja erilaista höpöttelyä kuin mitä normaalisti. Tänään tuli pistellessä juteltua historiasta, sisällissodasta ja sen alkamisen syistä, asevelvollisuudesta ja sen suorittamisen tavoista, koulutuksesta, naisen asemasta eri puolilla maailmaa jne. Jotta sellaisesta kaikenmoisesta ei juurikaan käsitöihin liittyvästä. Mutta sehän se taitaa olla muidenkin käsityökerhojen ja ompeluseurojen tärkein anti.

2015

Vuoden vaihtumisen kunniaksi amaryllis päätti lopulta, ankaran jurottamisen ja toisen kukkavarren kuoleman jälkeen, kaikesta huolimatta ryhtyä kukkimaan. Ehdin jo huolestua, että viherpeukaloni on jostain syystä amputoitu. Tänä alkutalvena olen onnistunut murhaamaan erinäisiä kasveja tai sitten niitä ei ole muuten vain huvittanut kasvaa tai itää. Ehkä tämä tästä taas.

Vuosi vaihtui kuun katsellessa pilvien lomasta, milloin kainommin, milloin suoremmin. Ihana lumi suli pääosin ja raketit saivat valaista melkoisen mustaa iljannetta. Me jätimme tänä vuonna raketit ampumatta. Mies osti niihin yleensä upotetulla rahalla Ikeasta ulkovaloja ja viritti siltaan vähän pidempiaikaista iloa. Ainakin nyt uudenvuodenyönä sillalla näkikin jotain.

Mutta kaikin puolin hyvää ja kaunista vuotta 2015. Itselleni toivoisin siitä ihan tavallista ja rauhallista. En kaipaa mielenkiintoisia aikoja edelleenkään, joten moiset voivat hyvin pysytellä ensi vuonna kaukana. Tälle vuodelle saimme mielenliikutusta erinäisten vuosien annokseksi...

Raketit jyskäävät edelleen. Minä odotan suklaata alakerrasta ja ajattelin lukea suklaata napostellen vielä hetken. Lapsetkin valvoivat vuoden vaihtumiseen saakka, joten oletettavasti aamuherätys ei ole ihan heti seitsemältä. Ainakin toivon niin.