sunnuntai 28. elokuuta 2016

Gluteenittomat porkkanavohvelit


Havaitsin, että vohvelirauta on kerännyt säilytyshyllyssään sen verran paksun pölykeroksen, että katsoin parhaaksi kaivaa se välillä ihan käyttöönkin. Samalla ratkaisin päivällisongelman. Porkkanavohvelit sopivat oikein hyvin aterialle.


Gluteenittomat porkkanavohvelit ( 8 kpl)


1 prk kermaviiliä
2 dl maitoa
1 dl kivennäisvettä
2 munaa
1,5 dl kaurajauhoja
1,5 dl Semperin Finmix-sekoitusta
1 tl leivinjauhetta
suolaa, pippuria
2 keskik. porkkanaa hienoksi rastettuna
timjamia ja persiljaa
0,5 dl öljyä tai sulatettua margariinia

Sekoita kulhosa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon kermaviili ja maito. Lisää jauhot ja leivinjauhe, sekoita tasaiseksi. Lisää kivnnäisvesi ja mausteet. Lisää porkkanaraaste ja öljy. Paista kuumalla raudalla vohveleiksi. Tarjoa salaatin tai vaikka puolukkahillon ja turkkilaisen jugurtin kanssa. 

























Tänään oli myös kunnolla tuulta. Karhunvatukkapuskassa kykkiessäni ja tuulen riepottamia piikkisiä oksia väistellessäni mietin, että mistähän tämä kykyni kerätä marjoja mahdollisimman huonolla säällä edes juontaa. Viimeksi keräsin mustaherukat vuosisadan kaatosateessa ja kunnon ukkosmyrskyssä. Tosin karhunvatukoidn kerääminen on ihan yhtä mahdotonta oli sää sitten millainen hyvänsä. Mokomat orjantappurat tartuvat joka paikkaan kiinni ja raapivat kädet ikäville naarmuille. Mutta ne merjat... Niiden houkuttelemanaa jaksan työntyä piikkipensaan sekaan päivästä päivään. Ja huom. Meidän pensaamme on sidottu köynnöskaareen.

Tänään keräilin myös pudokkaita valkean kuulaan alta ja höyryttelin muutaman pullollisen omenamehua pakkaseen.. Ripottelin omenalohkojen joukkoon vähän vaniljajauhetta makuvaihtelua tuomaan ja ainakin mehu tuoksui aika vastustamattoman hyvälle. Nyt harkitsen, että pitäisikö niitä muitakin pudokkaita sittenkin keitellä mehuksi. Toisaalta hyvien omenoiden jättäinen mätänemään, tuntuu sekin kurjalta. Itse olen allerginen omenoille, joten sen takia niiden säilöminen on jäänyt vähemmälle, mutta ehkä tuota voisi kuitenkin harkita. Ainakin pienempi neiti lupasi syödä omenahilloa, jos vain keitän sitä. 

Lisäksi olen kuivailut minttuja teeksi talven varalle ja purkkikaupalla yrttejä talven kokkailuja odottelemaan. Uusi yrttimaaani on ollut menestys, yrtit ovat todellakin viihtyneet. Joku voisi jopa väittää niiden riehaantuneen kunnolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti